Kartta - Alamedan piirikunta (Alameda County)

Alamedan piirikunta (Alameda County)
Alamedan piirikunta on yksi Kalifornian 58 piirikunnasta. Piirikunnan hallintokeskus on Oakland.

Piirikunnan asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennassa 1 510 271. Vuoden 2013 arvion mukaan asukkaita oli 1 578 891. Alameda on asukasluvultaan Kalifornian piirikunnista seitsemänneksi suurin.

Alamedan piirikunnan pinta-ala vuonna 2010 oli 1 914 km². Vesipinta-ala oli 217 km² vuonna 2001.

 
Kartta - Alamedan piirikunta (Alameda County)
Maa (alue) - Yhdysvallat
Yhdysvaltain lippu
Amerikan yhdysvallat (, lyh. USA ) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
USD Yhdysvaltain dollari (United States dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ES Espanjan kieli (Spanish language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kanada 
  •  Kuuba 
  •  Meksiko